Karelia-ammattikorkeakoulu

Ylihuomisen osaamista Karelia-ammattikorkeakoulusta

Karelia-ammattikorkeakoulu kouluttaa osaavia ammattilaisia tulevaisuuden työelämän tarpeisiin. Karelia-ammattikorkeakoulussa voi opiskella amk-tutkinnon tai ylemmän amk-tutkinnon seitsemällä eri koulutusalalla.

Englanninkielisiä amk-tutkintokoulutuksia on kaksi: International Business ja Industrial Management. Myös suomenkielisissä koulutuksissa toteutetaan joitakin opintojaksoja englanniksi.

Karelia-ammattikorkeakoulu on merkittävä ja tunnettu koulutustoimija, jolla on keskeinen rooli alueellisen kehityksen edistäjänä sekä tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimijana (TKI). Karelia-ammattikorkeakoulu on aktiivinen toimija useissa kansallisissa ja kansainvälisissä verkostoissa, jotka ulottuvat useisiin korkeakouluihin ja toimijoihin Euroopassa, Aasiassa, Afrikassa sekä Pohjois- ja Etelä-Amerikassa.

Karelia tarjoaa opiskelijoilleen erinomaiset puitteet kansainvälistymiseen. Myös työelämäyhteydet ovat vahvat koko opintojen ajan, ja koulutukset vastaavat työelämän tarpeisiin. Opiskelijat pääsevät tekemään tutkimus- ja kehitysprojekteja alueen yritysten ja työnantajien sekä muiden oppilaitosten kanssa.

 

Ammattikorkeakoulut ovat oppilaitoksia, jotka tarjoavat Suomessa korkeakoulutusta. Lisäksi korkeakoulutusta tarjoavat yliopistot. Ammattikorkeakoulututkinnot ovat käytännönläheisiä ja ammattiin suuntaavia. Opinnot ovat yhdistelmä uusinta teoreettista tietoa ja vahvoja työelämäyhteyksiä. Hankittuja taitoja voi soveltaa jo opintojen aikana erilaisissa työelämäprojekteissa, toimeksiannoissa, opinnäytetöissä ja pakollisessa harjoittelussa.

 

Sivu arviointi ja palaute